Itse innostuin jatkamaan opintoja kun ammattikorkeakoulun päättymisestä oli kulunut lähes kymmenen vuotta. Avoin yliopisto oli minulle sopiva vaihtoehto; laajasta valikoimasta löytyi mielenkiintoisia perusopintoja, joista valitsin ensin kasvatustieteet ja myöhemmin valtiotieteet. Kasvatustieteet valitsin ajatellessani niiden tukevat työtäni koulutusmaailmassa, kun taas politiikan tutkimuksen opintojen toivoin kasvattavan yleissivistyksen tasoa sekä antavan kokonaiskuvaa maailman valtamekanismeista.
Vaikka ammattikorkeakoulu on erittäin hyvä paikka opiskella ja suosittelen sitä vaihtoehtona kaikille, oli opiskelu lukion jälkeen ammattikorkeakoulussa mielestäni joskus vaivalloista. Asiat, joista luennoilla puhuttiin, liittyivät työelämään, josta kokemusta ei ollut vielä karttunut muutamia kesätöitä lukuun ottamatta. Joskus oli vaikea kiinnostua asioista, jotka eivät omassa elämässä olleet lainkaan ajankohtaisia; yrityksen kustannuslaskenta ja kannattavuus, organisaatiokulttuurin kehittäminen ja vaikuttava johtaminen olivat vain luentojen aiheita ja kurssien teemoja, joita oli pakko kuunnella päästäkseen tentistä läpi. Aivoissani ei ollut näitä asioita sisältäviä skeemoja, joten asiat roikkuivat hatarasti siellä täällä tarttumapinnan puuttuessa.
Voi veljet kuinka erilaista olikaan istua avoimen yliopiston luennolla kymmenen vuotta myöhemmin! Kaikki luennoitsijan puhumat asiat olivat suunnattoman mielenkiintoisia. Kuuntelin eturivissä haltioituneena, kirjoitin kynä sauhuten muistiinpanoja ja miltei kuulin kun asiat loksahtelivat aivoissani omille paikoilleen siellä jo olevien kokemusten sekaan. Varhaiskasvatuksesta puhuttaessa mietin asiat omien pienten lasteni kautta, yrityskulttuurin kohdalla ajatukseni kiinnittyivät omaan työpaikkaani. Valtiotieteiden huikeat opit liittyivät niin läheisesti jokapäiväisiin uutisiin ja maailmassa olemiseen yleisesti, että kiinnostusta ja innostusta oppimiseen ei tarvinnut erikseen herätellä.
Suosittelen siis aikuisiällä opiskelua erittäin lämpimästi, mutta varoitan samalla että siihen voi jäädä koukkuun. Itselläni olisi tarkoitus jatkaa seuraavaksi valtiotieteiden aineopintoihin, jonka jälkeen voisin valita perusopinnot joltain uudelta alueelta. Itse asiassa jos aikaa olisi tarpeeksi, suorittaisin vaikka kaikkien tieteen alojen perusopinnot ihan vain huvikseni! Kiinnostaisi myös kovasti suorittaa ammattikorkeakoulu uudestaan nyt vanhemmalla iällä : )
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti